E-Sports on saavuttanut viime aikoina suurta suosiota Euroopan alueella, mutta myös Suomessa. Alun perin Aasiassa yleisölajiksi kasvanut ja kehittynyt kilpapelaaminen, eli E – Sports, on löytänyt tiensä jopa Yleisradion ohjelmistoon.

Ei ole siis yllättävää, että vedonlyöntiä tarjoavat nettikasinot ovat myös innostuneet lajista.

Useat nettikasinot ovat ottaneet E-Sports kohteet mukaan vedonlyöntiin sen suosion kasvaessa. Veikkaajille tarjotaan mahdollisuutta muun muassa :

  • Veikata yksittäisen sarjan, turnauksen tai ottelun voittajaa
  • Lyödä vetoa pistemäärästä mihin ottelu päättyy
  • Usean ottelusarjan tuloksia pitkäveto – pelin hengessä

Uusia vedonlyönnin muotoja kehitetään koko ajan nettikasinoiden toimesta. Samanlaista kehitystä on odotettavissa nopeassa tahdissa, kuin perinteisten vedonlyöntiin keskittyneiden lajien parissa on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana.

E-Urheilun suosion kasvu

Suosio kotimaassamme kasvoi, kun alan merkittävimmän turnauksen suurimpia otteluita oli voittamassa kahtena viime useita suomalaisia. Vuoden 2017 International oli merkkitapahtuma lajin kasvulle länsimaissa, ja voittajajoukkueen ratkaisevasta roolista löytyi kotimaan edustaja.

Vuoden 2018 Internationalin voittajatiimissä oli jopa 2 suomalaista, jotka molemmat veivät voitosta kotiin lähes 2 miljoonaa dollaria palkintorahoja. Palkintorahoja tarkastelemalla on selvää, että kyse ei ole enää pienen piirin harrastelusta.

Mitä suomalaisen vedonlyönnin harrastajan tulee tietää E-urheilu veikkaamisesta?

  • Kilpapelaaminen on tällä hetkellä eräs nopeimmin kehittyvä ja kasvava laji, monet ovat verranneet kasvunopeutta 2000 – luvun alkupuolen pokerin pelaamisen suosioon.
  • Lajin parissa liikkuu jo tällä hetkellä yli 900 miljoonaa euroa rahaa vuodessa, ja vuoden 2020 ennuste on hurjat 3 miljardia.

Ennusteet ovat aina ennusteita, mutta selvää on että E-urheilu on tullut jäädäkseen. Tämän ovat tiedostaneet myös vedonlyöntejä tarjoavat pelisivustot: Siellä missä on innokkaita seuraajia, on myös potentiaalisesti vedonlyönnistä innostuneita pelaajia.

Perinteinen vedonlyönti vastaan E-urheilu vedonlyönti

Suurta suosiota nauttiva E-Urheilu saapuu netticasinoille vedonlyöntikohteeksi

Nettikasinoiden vedonlyönnissä on perinteisesti tarjottu urheilulajeja yksilö ja joukkuepuolelta, laulukilpailuja kuten Euroviisut tai kansainvälistä huomiota saatavista äänestyksistä kuten Brexit tai USA:n presidentti vaalit.

Tarkastellen perinteisiin vedonlyöntikohteisiin, ei E-urheilu vaikuta mitenkään radikaalisti erilaiselta. Joukkueiden menestykseen vaikuttavat samat asiat, kuin missä muussa tahansa joukkuepelissä.

Menestykseen E – urheilussa on huomattu vaikuttavan muun muassa:

  • Joukkueen aiempi menestys
  • Miehistön vaihdokset
  • Sosiaaliset tilanteet joukkueen sisällä
  • Ennakkosuosikin asema turnauksessa

Kuten perinteisessä urheilussa, tulee E-kilpailun puolella myös yllätyksiä, ja esimerkiksi ennakkosuosikin saattaa voittaa suhteellisen tuntematon joukkue. Tämä tapahtui juuri The International 2018 turnauksessa, kun juuri kovia miehistönvaihdoksia ja sisäistä myllerrystä kokenut OG – joukkue voitti kaikkien oletusien vastaisesti kovatasoisen turnauksen, vieden kotiin hulppeat palkintorahat.

E-urheilun tulevaisuus nettikasinoilla

Koska E-Sports pelataan sähköisessä muodossa, ei ole mitenkään yllättävää että nettikasinoille on odotettavissa myös mahdollisuus seurata pelejä reaaliajassa. Tämä tulee mahdollistamaan livepelit samassa muodossa, kuin nyt perinteisten urheilulajien parissa.

Netticasinoiden on kuultu suunnittelevan myös yhteistyötä suosittujen suoratoistoalustojen kanssa, jotka ovat erikoistuneet näyttämään E-Sport otteluita. Suosituimmat alustat ovat Twitch ja YouTube, jonka kautta miljoonat käyttäjät voivat seurata suosikkijoukkueen pelejä reaaliajassa tai tallenteina.

Voitolla.com toimitus jää mielenkiinnolla seuraamaan kasinoiden tarjonnan kehittymistä tällä uudella ja mielenkiitoisella osa-alueella.

Leave a Reply

x

Käytämme evästeitä käyttökokemusta parantaaksemme. Hyväksyessäsi evästeet, sallit niiden käytön yksityisyyssuojamme mukaisesti.