Ulkomaalainen lotto – Pelaa Eurooppaan Euromillions lottoa

Lotto

Lotto on pitkään ollut ja tulee varmasti myös olemaan suomalaisten suosikki. Suomalaisethan ovat tunnetusti innokkaita lottoamaan ja nyt on mahdollista osallistua myös muiden maiden lottoihin. Tarjolla on jopa valtavan suuria kymmenien miljoonien potteja. Eli huomattavasti suurempia, kuin mitä perinteinen Veikkauksen lotto tarjoaa. Moni onkin jo kokeillut onneaan ja onhan muutama mukava voitto Suomeenkin napsahtanut.

Nyt voit pelata useampaa lottoa saman katon alla, nimittäin vuoden lotto-operaattoriksi valittu Eurolotto tarjoaa mahdollisuuden pelata montaa huikean päävoiton omaavaa peliä samassa paikassa. Tarjolla on eri maiden lottoja, sekä kuuluisa eurooppalainen Euromillons, josta voi napata huikean suuria voittoja. Siinä rivi maksaa 3 euroa, joten muutamalla rivillä voi helposti osallistua ja siltikään rahaa ei tarvitse käyttää paljoa. Heinäkuun arvonnassa rahaa jaettiin reilut 92 miljoonaa euroa onnekkaiden voittajien kesken. Kaikkien aikojen suurin potti, joka on voitettu Euromillions-pelistä on ällistyttävät 190 miljoonaa euroa. Mikäli kukaan ei voita päävoittoa pitkään aikaan, niin se kasvaa todella suureksi.

Tarjolla on toki myös muitakin lottoja, joissa potit kasvavat valtavan suuriksi. Esimerkiksi amerikkalainen Power Ball, jossa myös voitot kasvavat aivan käsittämättömän suuriksi. Viimeisin jaettava potti oli 36 miljoonaa euroa, joten monta kertaa suurempia voittopotteja on jaossa, kuin kotimaisessa lotossa.  Mikäli lotto on se juttu, niin kannattaa tehdä kestotilaus, jotta onnennumerosi ovat takuulla mukana jokaisessa arvonnassa. Silloin ei tarvitse murehtia siitä, että ehtiikö täyttämään ja palauttamaan kupongin ajoissa, kun kerran tekee kestotilauksen, niin se on sitten myös helppo uusia aina muutaman viikon välein.

Lue aiheesta  Online-kampanjoiden hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla: Miten välttää ansat ja maksimoida hyödyt?

Eurolotto Kasino

Eurolotto on lisäksi panostanut perinteisiin nettikasinopelihin, vaikka suurinta roolia näyttelee lotto ja sen eri variaatiot. Tarjolla on kuitenkin myös valtavan suuria voittoja nettisloteista, koska moni kasinon sloteista kasvattaa päävoittoansa progressiivisesti, joten voittopotit saattavat myös peliautomaateissa nousta useisiin miljooniin euroihin.

Raaputusarvat

Jopa parhaat nettikasinot hieman ehkä ylenkatsoo raaputusarpoja, koska niitä on usein tarjolla vain muutamia. Eurolotto sen sijaan kuitenkin tarjoaa useampia erilaisia raaputusarpoja. Osassa on itse mahdollista asettaa panos ja siten vaikuttaa voittojen määrään. Eli esimerkiksi, kun saa kolme samaa symbolia, niin saattaa saada voitolle vaikka kertoimen 15 ja mikäli on asettanut panokseksi 3 euroa, niin silloin voittaa 45 euroa. Osa arvoista taas perustuu kiinteisiin voittoihin ja niissä ei panosta pysty muuttamaan.