Uudet kasinot vähenemässä

Uudet nettikasinot vähenemässä?

Uusia kasinoita perustetaan tilastojen valossa vähemmän

Uusia kasinoita on aina tarjolla – niitähän ilmestyy kuin sieniä sateella! Vai ilmestyykö? Nettikasinot ovat olleet jo vuosikausia suosion huipulla, ja niiden toiminta on kehittynyt ja kasvanut valtavasti. Jossain vaiheessa rajan on kuitenkin tultava vastaan.

Kasinoinnostus on vuosien mittaan kasvanut melko tasaisesti. Kyseessä ei ole aivan samanlainen trendi kuin 2000-luvun alkupuolella koettu nettipokerihuuma. Pokeri-innostus kasvoi nopeasti, mutta hiipui muutaman vuoden sisällä lähes täysin.

Viimeisimpiä tilastoja katsoessa herää epäilys siitä, että myös nettikasinoiden tasaisesti edennyt nousukausi on vihdoin päättymässä. Uusia lisenssejä haetaan entistä vähemmän, joten uusien kasinoiden perustamisinto on selvästi laantumaan päin.

Muutama vuosi sitten MGA-lisenssejä myönnettiin runsaasti

Malta Gaming Authorityn eli MGA:n myöntämä kasinolisenssi on jo pitkään ollut yksi maailman suosituimmista. Monet luotettavat nettikasinot perustelevat turvallisuuttaan nimenomaan MGA-lisenssillä.

Lisenssi on myös suomalaisten suosiossa, sillä Euroopan talousalueella myönnetty toimilupa takaa suomalaispelaajille verovapaat voitot. MGA-lisenssiä käytetään laajasti ympäri Eurooppaa, mutta myös muualla maailmassa.

Vuonna 2018 MGA myönsi 93 uutta lisenssiä rahapelisivustoille. Määrä tuntuu hurjalta, koska se koskee vain tätä yhtä lisenssiä – luvussa ei siis ole mukana esimerkiksi Curaçaon lisenssin saaneita pelipaikkoja. Jos määrän jakaa tasaisesti koko vuodelle, myönnettiin lupa lähes kahdeksalle uudelle sivustolle kuukausittain.

On kuitenkin syytä huomioida, että Maltan uhkapelilaki uudistui kesken vuoden. Vuoden 2018 alkupuolella vanhallekin sivustolle piti hakea kokonaan uutta lisenssiä, jos valikoimaan haluttiin lisätä erityyppisiä pelejä (esim. kasinopelien oheen vedonlyöntiä tai nettipokeria). Jokainen uusi lisenssi ei siis varsinaisesti johtanut uuden pelisivuston perustamiseen. 

Lue aiheesta  Hertat nettikasino on varsinkin naisten mieleen

Elokuusta alkaen uusien hakemusten määrä laski selvästi, kun uusi laki tuli voimaan. Vanhaa lisenssiä pystyi nyt laajentamaan ilman erillistä uutta hakemusta, ja kasinoyhtiöt käyttivät tätä hyväkseen. Uudet hakemukset koskivat tämän jälkeen vain täysin uusia sivustoja, ei jo olemassa olevien nettikasinoiden laajentumisia.

Vuonna 2019 lisensoitiin 53 uutta MGA-kasinoa

Vuonna 2019 uusien kasinoiden perustaminen jatkui, mutta tällä kertaa koko vuosi mentiin jo uudella lainsäädännöllä. MGA myönsi 53 uutta lisenssiä, ja lukema on tietenkin huomattavasti pienempi kuin edellisen vuoden 93 uutta lisenssiä.

On vaikea arvioida tarkasti, kuinka suuri vaikutus lakimuutoksella lopulta oli. Luultavasti muutos oli kuitenkin sen verran merkittävä, ettei täysin uusien sivustojen perustamisessa lopulta tapahtunut niin dramaattista pudotusta kuin luvut antaisivat ymmärtää.

53 uutta lisenssiä saman vuoden aikana on edelleen paljon – yli neljä uutta pelisivustoa kuukausittain.

Lisäksi lisenssejä haettiin hyvin paljon. MGA sai vuonna 2019 yhteensä 89 hakemusta, mikä on iso määrä. Lisenssihakemusten ja edellisenä vuonna myönnettyjen lisenssien määrän välinen ero on itseasiassa hyvin pieni.

Vuonna 2020 koronatilanne vaikutti myös kasinoalaan

Vuotta 2020 ei voi mainita ottamatta esiin koronaa. COVID-19 jätti vuoteen niin syvän jäljen, että se tullaan varmasti muistamaan aina. Taudilla oli vaikutusta myös rahapelaajiin, kun esimerkiksi Veikkaus sulki peliautomaatteja ja Pelaamoja.

Tämän voisi kuvitella satavan nettikasinoiden laariin: kun ihmiset joutuivat jäämään kotiinsa eikä kivijalkakasinoille enää päässyt, nettipelaamisen suosion luulisi vain kasvaneen.

Lue aiheesta  Casinohuoneen ja iGamen joulujuhlakampanjat

Pelaajabarometrin mukaan verkkorahapelien pelaaminen yleistyikin hieman. Netissä rahapelaavien osuus kasvoi kuitenkin vain muutamalla prosentilla, joten mistään valtavasta ilmiöstä ei ole kyse.

Poikkeusajalla on vaikutusta rahapelialaan myös yleisellä tasolla. Kuka uskaltaa tehdä uusia investointeja – eli toisin sanoen perustaa uusia nettikasinoita – kun maailman tilanne on niin epävakaa? Osa sijoittajista saattaa olla varuillaan.

MGA-lisenssien hakumäärät laskussa

MGA ei ole vielä julkaissut vuoden 2020 tietoja kokonaisuudessaan, mutta tammi–kesäkuussa 2020 MGA myönsi yhteensä 40 uutta kasinolisenssiä. Määrä on melko korkea, sillä jos tahti pysyi samana myös vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla, uusia lisenssejä olisi myönnetty koko vuonna 80 kappaletta.

Tällä tahdilla määrä olisi siis kasvanut edellisvuoteen (53 uutta lisenssiä) verrattuna huimasti. Uusien kasinoiden määrä on siis nousussa, ei laskussa, vai kuinka?

Uusien lisenssien hakumäärät paljastavat täysin päinvastaisen ilmiön. Vuoden 2020 puoliväliin mennessä MGA oli vastaanottanut vain 24 uutta hakemusta. Vuonna 2019 hakemuksia tuli yhteensä 89, ja niistä moni hyväksyttiin vasta vuoden 2020 puolella.

Hakemusmäärän lasku on iso, ja jos uusia MGA-lisenssejä haettiin loppuvuodesta yhtä vähän, voi uusien kasinoiden trendi todella olla hidastumaan päin. Vuosi 2021 on ollut edelleen koronan vuoksi vaikea, eikä olisi ihme, jos hakemusmäärät olisivat pysyneet matalina myös tänä vuonna.

Voiko uusien kasinoiden perustaminen loppua kokonaan?

Monet pelaajat ovat tottuneet siihen, että uusia kasinoita on aina valmiina nurkan takana. Uusien pelaajien kasinobonukset ovat yleensä sitä paremmat, mitä tuoreempi sivusto on kyseessä, ja monet nauttivatkin nimenomaan uusien nettikasinoiden tarjoamista etupaketeista.

Lue aiheesta  Kuumimmat trendit nettikasinoiden maailmassa

Nyt tilastot kuitenkin näyttävät, että uusien kasinoiden määrä saattaa olla vähenemään päin. Jos uusia lisenssejä ei enää haeta entiseen malliin, ei uusia kasinoitakaan ilmesty markkinoille samaa tahtia kuin ennen.

Ei ole kuitenkaan tarpeen pelätä sitä, että uusia kasinoita ei enää perustettaisi lainkaan. Uusia pelisivustoja ilmestyy edelleen, ja niitä perustetaan varmasti myös jatkossa. Valinnanvaraa ei välttämättä ole yhtä paljon kuin huippuvuosina, mutta tarjonnasta tuskin on pulaa.

Epävarma taloustilanne heijastuu kuitenkin myös kasinomarkkinoihin. Kenties uusien kasinoiden perustaminen keskittyy jatkossa enemmän muutamalle suuryhtiölle, joilla on paljon resursseja ja tietotaitoa jo valmiiksi.

Myös kiristyneellä sääntelyllä voi olla merkitystä. Yhä useampi maa on uudistanut rahapelilakejaan ja samalla monet maat luovat myös omia lisenssijärjestelmiä. Esimerkiksi Ruotsi siirtyi rahapelimonopolista omaan lisenssiin vuonna 2019. Tällaisetkin muutokset saattavat näkyä MGA-kasinoiden määrässä.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan kasinomaailman kehitys seuraavaksi etenee. Yksi asia lienee kuitenkin selvää: niin kauan kuin pelaajia riittää, eivät uudet nettikasinot ole minnekään katoamassa.

Lähde: