Peliriippuvuus

Peliriippuvuus on todellinen ongelma

Liki jokainen meistä ketkä uhkapelien parissa pyörivät tuntevat vähintään yhden henkilön, jolla pelaaminen on mennyt rajusti yli ja aiheuttanut todellisen ongelma. Henkilökohtaisesti tunnen useampia henkilöitä, joilta on mennyt rahat ja läheiset netissä pelattavien uhkapelien takia.

Tämä on kuitenkin asia johon voi itse kukin puuttua ja auttaa lähimmäistään ennen kuin on liian myöhäistä. Suurimmalle osalle kun kuitenkaan netin uhkapelit eivät ole ongelma vaan mukava ajanviete ja mahdollisuus muuttaa elämäänsä ison voiton sattuessa kohdalle ja sitten on pieni murto-osa jotka tietenkin ammatikseen pelaavat, kuten allekirjoittanut.

Miten tunnistaa peliriippuvuus?

Jos vielä yhden spinnin tai jaon pelaisin, sillä kyllä voitan kaiken takaisin. Onko ajatus tuttu? Lähes kaikilla jotka aktiivisesti uhkapelejä pelaavat käyvät tuollaiset ajatukset mielessä, myös ammattilaisilla. Tämä johtuu siitä että tulee olo, että kaikki voi kuitenkin kääntyä heti sillä seuraavalla panostuksella, tai sitä seuraavalla. Jotkut pystyvät järkevästi tappioputkessa koneen tai kännykän sammuttamaan, mutta valitettavasti osalle tämä ei onnistu. On muutamia asioita joista voi varsin helposti tunnistaa viekö pelaaminen liikaa aikaasi ja milloin pitäsi miettiä pelien lopettamista.

  • Tarvitsetko lainaa pelataksesi?
  • Meneekö palkkasi samantien uhkapeleihin?
  • Ajatteletko yölläkin pelaamista?
  • Rakennatko tulevaisuuttasi mahdollisten voittojen varaan?

Jos yhteenkään yllä olevista kysymyksistä vastaat myöntävästi voi olla että olisi aika pysähtyä ja todella miettiä uutta suuntaa elämälle. Yksi parhaista keinoista tunnistaa riippuvuus on myös kuunnella perhettä ja ystäviä. Jos joku läheisistäsi alkaa epäilemään että olet koukussa uhkapeleihin niin valitettavan todennäköistä on se, että hän on oikeassa.

Kuka voi auttaa kun pelaaminen vie koko elämän?

Suomessa olemme siinä mielessä hyvässä asemassa että auttavia organisaatioita on useampia. Peliklinikka on kuiten ainoa erityisesti rahapelien aiheuttamiin ongelmiin suuntautuva hoitopaikka. Peliklinikan palvelut ovat maksuttomia ja se onkin paras paikka suunnata hakemaan apua peliongelmiin. Myös Peluuri on todella varteenotettava paikka hakea hoitoa peliongelmiin. Peluuri auttaa niin puhelimitse kuin chatissakin kaikkia joita peliongelmat koskettavat, ei ainoastaan pelaajia.

Lue aiheesta  Historian suurimmat kasinohuijaukset

Riskiryhmässä erityisesti nuoret miehet

Peliklinikka joka on ainoa Suomessa toimiva rahapelien hoitoon erikoistunut laitos ilmoitti aiemmin jo että suurin osa ongelmatapauksista on nuoria miehiä. Iltasanomien julkaisemassa haastattelussa asiantuntija myöskin totesi että uskoo netticasinoiden tuloista 50% kertyvän ongelmapelaajien häviämistä rahoista joita hän uskoi olevan noin 5% kaikista pelaajista.

Pelien saatavuus mobiilikasinoiden ja älypuhelimien yleistyessä on myöskin lisännyt mahdollisuutta pelata melkein missä tahansa ja tämä on varsinkin peliriippuvaisille todella vaarallinen asia, koska nettipelien avaaminen onnistuu niin kotona, työpaikalla kuin julkisilla alueillakin. Käytännössä netticasino on jokaisella koko ajan taskussaan.

Uusi trendi netticasino maailmassa on kuitenkin suoraan naisille suunnatut kasinot. Näitä on ilmestynyt viimeisen 2 vuoden aikana liki kymmenen kun aiemmin ei tällaisia sukupuoleen selkeästi suunnattuja nettikasinoita ollut lainkaan.

Tämä saattaakin antaa näyttöä siitä että peliriippuvuus ei ole enää niinkään miesten ongelma vaan koskettaa myös naisia yhä enemmän.

Ongelmapelaaminen

Uusimmat tutkimukset ja tilastot ovatkin osoittaneet toisen riskiryhmän, joka on yli 50-vuotiaat naiset. Tapio Jaakkola joka on pitkään peliongelmaisten parissa työtä tehnyt ammattilainen kertookin ET-lehden artikkelissa, että vaikkakin naisten peliongelmat alkavat myöhäisemmässä iässä, niin ne ovat voimaltaan ja nopeudeltaan pahempia. Pelihimo on monesti huomattavasti helpompaa pitää piilossa kuin esimerkiksi päihderiippuvuus ja se tekeekin siitä erityisen vaarallisen. Monesti silloin kun havahdutaan että hoitoa tarvitaan ollaan jo ajauduttu suuriin ongelmiin ja velkoihin.

Koskaan ei kuitenkaan ole liina myöhäistä hakea hoitoa ja peliongelmasta voi kuka tahansa parantua. Jaakkolan vetämä 8-viikon Peli Poikki-ohjelma esimerkkinä on antanut varsin hyviä tuloksia valtaosa 700 ohjelman läpikäyneestä henkilöstä pystyi lopettamaan pelaamisen ainakin vuodeksi.

Lue aiheesta  Lähde mukaan kasinoseikkailuun

Arvioi oma tasosi

Peliongelmainen monesti uskoo taitojensa avulla voittamaan järjestelmän tai automaatin mutta näin ei kuitenkaan koskaan ole. Jos usko omiin taitoihin on vahva niin se äkkiä syöksee ongelmiin koska henkilö on vakuuttunut siitä että pian voittaa kaikki häivämänsä rahat takaisin korkojen kera. Tällöin hän jatkaa pelaamista niin pitkään kuin vain mahdollista.

Periaatteessa on aina todella vaikeaa vetää rajaa siihen kuka on ongelma pelaaja ja kuka ei. Terveyden ja hyvinnoinlaitos on kuitenkin kehittänyt suuntaa näyttävän 3 tason arvioinnin.

Katso mihin kategoriaan sinä parhaiten sovellut ja muista olla itseäsi arvioidessa mahdollisimman rehellinen.

Taso 1 – Pelaaminen ei ole ongelma

Pelaamisesi taso on kohtuullista ja viisaasti synkronoitu taloudelliseen tilanteeseesi. Pelaat vastuullisesti ja osaat sulkea pelit silloin kun haluat. Pelaaminen on käytännössä ajanvietettä, sosiaalista toimintaa tai harrastus. Suurin osa pelaajista kuuluukin tähän ryhmään.

Taso 2 – Kohtalainen ongelma

Pelaaminen toisinaan menee yli ja sen lopettaminen on hankalaa. Pelaamiseen kuluu liikaa rahaa sekä aikaa ja se saattaa aiheuttaa msennusta kun voittaminen ei onnistukkaan.

Älä pelaa liikaa

Taso 3 – Vakava ongelma

Pelaaminen menee todella kovaa yli ja kaikki rahat kuluvat sekä otetaan velkaa ja lainaa jotta voidaan pelata lisää. Pelaamista ei vaan yksinkertaisesti voi ja halua lopettaa. Tähän tasoon kuuluu vakava masennus, mahdolliset itsemurha yritykset sekä ihmissuhdeongelmat jotka aiheutuvat pelaamisen seurauksena.

Jos olit rehellinen ja sijoitit itsesi tasolle 1 niin voit olla huoleti. Jos taas olet lähelläkään kakkos tasoa niin kannattaa miettiä miten voisit vähentää uhkapelien otetta elämässäsi ja 3 tason pelaajan tulisi hakeutua välittömästi hoitoon jotta peliriippuvuus voidaan katkaista.

Kotimainen tarjonta netticasinoissa on heikkoa

Yksi ehdoton ongelma peliriippuvaisten ja ongelma pelaajien kohdalla on Suomessa toimiva monopoli rahapelien suhteen. Muka vastuullista pelaamista tukeva RAY kuitenkin asentaa videopelejään jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja tämä lisäksi näissä peleissä on uskomattoman huonot mahdollisuudet pelaajan koskaan voittaa. Samaa tapahtuu myös RAY:n livepöydissä joissa säännöt ovat pelaajaa kohtaan huomattavasti heikommat kuin kansainvälisillä kasinoilla. Tämän huipuksi RAY:n live pelejä löytyy esimerkiksi baareista ja yökerhoista joissa alkoholin vaikutuksen alaiset pelaajat niitä pelaavat.

Lue aiheesta  LeoVegas casinolta 5.6 miljoonaa

Tästä syystä onkin huomattavasti parempi pelata netissä RAY:n kasinoa paremmilla pelipaikoilla. Netticasinoilla pelaaminen on järkevää jo senkin takia että casino bonuksilla pääsee pienemmällä sijoituksella pelaamaan pidempään.

Toinen tapa pelata netticasinoilla on riskivapaat pelit joita voit pelata joko leikkirahalla tai erilaisilla maksuttomilla tarjouksilla.

Useampi kasino myöntää pelaajille ilman talletusta rekisteröinnin jälkeen ilmaiskierroksia joilla pääsee kasinopelejä pelaamaan ilman että omaa rahaa tarvitsee sijoittaa lainkaan. Voittamisen mahdollisuus toki on suhteellisen pieni, mutta rahaa on täysin mahdotonta hävitä. Nykyään on myös mahdollista pelata kasinoilla ilman rekisteröitymistä.

Peliriippuvaisuuten apua

Toinen tapa pelata ilman riskiä ovat tarjoukset joissa saat ilmaista pelirahaa. Varsin yleinen summa on 5 euroa ja sillä voit pelata kasinolla ilman että panostuksissa on kiinni penniäkään.

Riskittömiä tarjouksia ei kotimaisen toimijan puolesta ole tarjolla eikä edes talletusbonuksia joten jos sinulla pelaaminen on hanskassa eikä ongelmia ole niin ainoa oikea suunta on netissä toimivat kansainväliset kasinot.

Helpointa on aloittaa sivustomme pelipaikoista, koska kaikki näistä casinoista olemme itse testanneet ja hyviksi havainneet. Luottoa löytyy ja oikeasti rahanarvoisia bonuksia on tarjolla. Paras tapa aloittaa onkin parhaat bonukset listamme jonne olemme keränneet lyhyet esittelyt nettikasinoista jotka antavat todella mehukkaita bonuksia, ensitalletuspaketteja ja pitävät asiakkaistaan oikeasti hyvää huolta.